Joulukuun tulopuoli toi mukavan yllätyksen: palkan lisäksi sain tililleni 500 euron kertaerän ja 200 euron bonuksen. Näiden päälle vielä säästötilien ja käyttötileiden korkotulot toivat ripauksen lisää juhlamieltä. Muiden säästötilien vero oli vähennetty automaattisesti, paitsi Bank Norwegianin osalta, joka täytyy merkitä veroilmoitukseen.
Mutta kuten tiedätte, joulukuussa lompakko pääsee aina vähän laihikselle. Lapsille annoin joululahjaksi rahaa yhteensä 600 euroa. Joo, tiedän, aika kuivaa lahjanhankintaa, mutta ainakin tämä lahja on varmasti mieluisa – ja käytännöllinen.
Muilta osin joulukuu oli menojen suhteen aika hillitty. En sortunut mihinkään "kun kerran joulu on vain kerran vuodessa" -tyyppisiin ostoksiin. Jouluruokaa ostettiin hillitysti ja nekin yhteiseltä taloustililtä.
Vuoden viimeiset rahansiirrot sujuivat siis ilman suurempia yllätyksiä, ja nyt katse on suunnattu jo tammikuun budjettiin.
Hyvää alkanutta vuotta! Toivottavasti vuosi tuo paljon uusia ja jännittäviä mahdollisuuksia talouden hallintaan ja sijoittamiseen. Jatketaan positiviisella asenteella ja tehdään tästä vuodesta paras mahdollinen!
Pienet menot ja suuret tulot! Huh huh, kun on jäänyt komea summa säästöön. Kyllähän tuota vauhtia varallisuus kertyy silmissä, vaikka taitaa olla paljon kertaluontoisia korkotuloja?
VastaaPoistaNo ei ole kyllä mikään kitudieetti lompakolla ollut, vaikka lahjoihin mennyt puolet joulukuun menoista :D Vautsi mikä määrä jäänyt säästöön.
VastaaPoistaOnpa mukavaa löytää uutta luettavaa, kun talousblogien (ja varmaan ihan kaikkien blogien) määrä on vähentynyt niin paljon viimevuosina. Lukaisin kaikki tekstisi läpi ja tunnistan paljon noista alkuaikojen fiiliksistä. Itsellä tuli nyt viime elokuussa 5v sijoittamista täyteen ja on sieltä alkuajoista myös oppimismielessä tultu valtava matka! Nykyään alle 10 000e laskuja ei oikein enää edes huomaa. Myös paljon samoja rahastoja on minullakin käynyt pyörähtämässä, nykyisin olen siirtynyt täysin ETF:ien puolelle, koska rahastojen tarkkaan ostohintaan ei pysty vaikuttamaan, eikä niitä pysty siirtämään pankista toiseen, jos joskus sattuu että haluaisin siirtyä Nordnetista jonnekin muualle. Nämä nyt ovat kuitenkin vain mielipideasioita, eivät niinkään "maatamullistavan tärkeitä" asioita.
VastaaPoista