Tulojen ja menojen seuranta – toukokuu 2025

Toukokuussa talouden pyörät pyörivät vakaasti ilman yllättäviä menoja. Arjen kulut pysyivät hyvin kurissa, ja samalla sijoitusrintamalla nähtiin monia ilahduttavia kehityskulkuja.

Kuukauden aikana erääntyi kaksi määräaikaistalletusta, jotka siirtyivät nyt säästötilille odottamaan parempaa sijoitushetkeä. Säästötilillä korko on tällä hetkellä 2,7 %, joten varat eivät jää ihan toimettomiksi. En kuitenkaan halua kiirehtiä niiden uudelleensijoittamisen kanssa, sillä markkinoilla voi avautua sopivia mahdollisuuksia kesän tai syksyn aikana.

Vaikka en yleensä pelaa veikkauksia, päätin kokeilla onneani toukokuussa. Tämä oli vuoden ensimmäinen lottoaminen, ja yleensä pelaankin korkeintaan muutaman kerran vuodessa.

Siirsin 10 euroa veikkaustilille ja pelasin sillä kaksi Eurojackpot-riviä, tähtäimessä tietenkin 120 miljoonan päävoitto. Onni ei osunut kohdalle, mutta sain kuitenkin 10,90 euroa voittoa toisesta rivistä. Tämän jälkeen pelasin vielä yhden Kenorivin ja kaksi riviä lisää Eurojackpottia, mutta niistä ei tullut voittoa. Nyt veikkaustilillä on vielä jäljellä 11,90 euroa, ja ne saavat jäädä odottamaan uutta Eurojackpotin jättipottia.

Toukokuussa nähtiin useita hienoja nousupäiviä sijoitussalkuissa. Parhaimmillaan 2.5. nousua kertyi 1,61 %, eli 1 121 euroa ja 12.5. salkku nousi ennätykselliset 2,27 %, eli 1 626 euroa. Lisäksi kuukauteen mahtui useita 500–700 euron nousupäiviä – sekä tietenkin vastaavia laskupäiviäkin. Kokonaisuutena toukokuu jäi kuitenkin selvästi plussan puolelle, ja tuntui todella hyvältä nähdä pitkästä aikaa salkun arvon kohoavan niin voimakkaasti.

Osinkoja kilahti myös osakesäästötilille:

  • SSAB B: 121 euroa

  • Nokian Renkaat: 188,50 euroa

  • Mandatum: 45,54 euroa

Nämä osingot odottavat nyt uudelleensijoittamista – katsotaan, löytyykö sopivia kohteita kesän aikana vai maltanko vielä syksyyn asti.

Tästä linkistä pääset katsomaan koko omaisuuteni karttumista.



Tulojen ja menojen seuranta – toukokuu 2025

Toukokuussa talouden pyörät pyörivät vakaasti ilman yllättäviä menoja. Arjen kulut pysyivät hyvin kurissa, ja samalla sijoitusrintamalla näh...