Korona kaatoi helmikuun viimeisenä viikkona sohvan nurkkaan lepäämään. Vielä on viikko aikaa ottaa rauhallisesti ja toipua kunnolla, jotta vältyn jälkitaudeilta. Ensi maanantaina suuntaamme muutamaksi päiväksi Tahkolle, ja haluan oikeasti nauttia siitä pienestä irtiotosta, en niistää nenää mökin nurkassa.
Talouden näkökulmasta helmikuu oli tasainen. Yksi kolmen kuukauden määräaikaistalletus päättyi ja kilahti tilille. Tuottoa kertyi 698,70 euroa, josta verojen jälkeen jäi käteen 489,10 euroa. Tällä hetkellä minulla ei ole yhtään määräaikaistalletusta. Lyhyiden talletusten korot eivät juuri nyt houkuttele, eivätkä eroa merkittävästi tavallisen säästötilin koroista.
Palkkaa tuli 105 euroa vähemmän kuin normaalisti, koska latasin taas lounasetua ja se vähennetään suoraan palkasta.
Kulupuolella helmikuu oli suorastaan tylsä. Tilasin alennusmyynnistä kaksi puolen litran pumppupulloa lempishampootani, joka on jo ihan lopussa. Toisen pullon ajattelin antaa tyttärelleni. Nyt sitä riittää taas pitkäksi aikaa.
Huomenna nähdään, miten pörssi reagoi Lähi-Idän tapahtumiin. Ehkä pörssissä avautuu taas hyviä ostopaikkoja ja rohkenisin siirtää käteisvaroja sinne. Toivotaan, ettei tilanne pitkittyisi kuukausien, saati vuosien mittaiseksi sodaksi.
