Tuuria ennen uutta tulliuhkaa

Viime viikko tarjosi jälleen vauhtia ja käänteitä markkinoilla. Keskiviikkoon mennessä Nordnet-salkkuni kokonaistuotto nousi ennätyksellisesti noin 6200 euroon, mutta perjantaina, kun Trump ilmoitti mahdollisista uusista tulleista Euroopalle, kokonaistuotto pörssiviikon loputtua asettui lopulta noin 4750 euroon. Kokonaisuus on silti vahvasti plussalla.


Yksi viikon merkittävimmistä tapahtumista oli Konecranesin osakkeiden myynti. Ostin osaketta maaliskuussa swing-treidinä, ja lisäsin osakkeita huhtikuun romahduksen pohjilta. Maanantaina 13.5. myin ensimmäiset 45 osaketta noin 3000 eurolla ja kun viime keskiviikkona kurssi alkoi lähestyä kaikkien aikojen huippua, myi vielä 50 osaketta noin 3500 eurolla. Osakekurssi lähti heti seuraavana päivänä laskuun. Lopputuloksena sain Konecranesista huikeat noin 45 % tuottoa vain muutamassa kuukaudessa. Salkkuun jäi vielä 16 osaketta muistuttamaan onnistuneesta kaupasta.

Kevensin viime viikon maanantaina myös Euroopan puolustusalan ETF-rahastoa – myin siitä 914 euron verran, mutta jätin vielä noin 2000 euron osuuden salkkuun. Rahasto on jatkanut nousua myös myynnin jälkeen ja on tällä hetkellä noin 15,7 % voitolla.

Lisäostoja en toukokuussa ole tehnyt, lukuun ottamatta kuukausittaista indeksirahastosijoitusta. Sinne siirtyy tuttuun tapaan 1000 euroa, joka jakautuu useamman rahaston kesken. Välillä teen myös pieniä lisäsijoituksia näihin, mutta nyt olen pysynyt suunnitelmassa. Pankin ETF-salkussa olevat kolme rahastoa ovat muuten kasvaneet nyt yhteensä 8,29 %, eli noin 455 euroa.

Toukokuun alussa erääntyi 25 000 euron määräaikaistalletus ja viime viikolla erääntyi 60 000 euron talletus. Ne odottavat nyt säästötilillä seuraavaa siirtoa. En aio kiirehtiä, sillä markkinatilanne on vielä epävarma. Uskon, että kesällä tai syksyllä voi avautua parempia ostohetkiä – etenkin, kun syksyllä tullaan jälleen tullineuvotteluiden takarajalle, joka voi heilauttaa markkinoita uudelleen.

Harkitsin swing-treidinä Nesteen hankintaa keskiviikkona ja torstaina, kun sen kurssi oli painunut noin yhdeksään euroon. Perjantaina jätin ostotoimeksiannon hintaan 8,89 €, ja olin jo toiveikas, että kauppa toteutuisi, mutta kurssi ei enää painunut niin alas. Lähellä kuitenkin käytiin.

Saa nähdä, mitä ensi viikko tuo tullessaan – jatkuuko lasku, vai palaako usko siihen, että Trump vain taktikoi saadakseen tullisopimuksen nopeammin maaliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Tulojen ja menojen seuranta – toukokuu 2025

Toukokuussa talouden pyörät pyörivät vakaasti ilman yllättäviä menoja. Arjen kulut pysyivät hyvin kurissa, ja samalla sijoitusrintamalla näh...