Tulojen ja menojen seuranta – joulukuu 2025

Joulukuussa talouspuolella tapahtui tavallista enemmän. Vuoden viimeinen kuukausi toi mukanaan normaalien arjen kulujen lisäksi muutamia pienempiä ja isompia menoja ja tuloja.

Tavanomaisten kulujen lisäksi maksoin joulukuussa koko vuoden ammattiliiton jäsenmaksun kerralla. Aatonaattona matkustin poikani kyydissä pohjoiseen ja osallistuin polttoainekuluihin. Reissun aikana rahaa kului myös ulkona syömiseen, erillisiin ruokakauppakäynteihin sekä pieniin joulumuistamisiin.

Joululahjojen osalta pidin linjan selkeänä ja yksinkertaisena. Siirsin molemmille lapsille 1000 euroa joululahjaksi. Rahalahja tuntuu itsestäni järkevältä, ajattomalta ja aidosti hyödylliseltä vaihtoehdolta, eikä tavarapaljoudelle ole tarvetta. Pyysin heitä siirtämään osan indeksirahastoihin kasvamaan.

Tulojen puolella joulukuu oli poikkeuksellisen hyvä. Normaalin palkkatulon lisäksi sain korkotuloja kuudelta eri tililtä yhteensä 2576 euroa.

Avopuolisoni ajoi pohjoiseen 27.12. ja vietimme loppuvuoden leppoisissa, mutta kipakoissa pakkassäissä. Ulkoilimme, tapasimme sukulaisia ja annoimme päivien mennä ilman kiirettä. Kotiin ajoimme eilen, levänneinä ja hyvällä mielellä.

Joulukuu oli kaikin puolin hyvä päätös vuodelle myös sijoitussalkun puolella. Nordnetin salkku tuotti kuukauden aikana peräti 5,5 % eli reilut 5000 euroa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!