Elokuu on paketissa ja katse kääntyy jo syksyä kohti. Kesä meni nopeasti, vaikka tänä vuonna loma meni lähinnä puolikuntoisena.
Yskä ei ottanut elokuussakaan laantuakseen. Alkukuusta jouduin turvautumaan lääkärin määräämään yskänlääkkeeseen, jota otin lähinnä yöksi, jotta sain nukuttua. Nyt kuiva yskä on onneksi alkanut vähitellen hellittää. Joinakin päivinä se on jo lähes kokonaan poissa, jos en joudu puhumaan.
Apteekkikulujen lisäksi elokuussa ei juuri ylimääräisiä menoja ollut. Työkaverin lahjaan meni 15 euroa, ja muuten mentiin aika tavallisilla kuluilla.
Yksi kolmen kuukauden määräaikaistalletuksista erääntyi eilen, josta tuli nettona korkotuloja 530 euroa.
Ensi viikolla EKP tekee jälleen korkopäätöksen, ja odotettavissa on mahdollinen koron nousu. Laitan rahat toistaiseksi säästötilille, jossa korko on tällä hetkellä 2,25 prosenttia, ja seurailen rauhassa, jos talletuskorot lähtisivät nousemaan. Tällä hetkellä minulla on vielä kaksi määräaikaistalletusta, toinen erääntyy lokakuun alussa ja toinen tammikuun alussa.
Sijoitusrintamalla elokuu sujui puolestaan oikein mukavasti. Nordnetin tuotto kasvoi kuukauden aikana 4986 euroa. Plussapäiviä kertyi peräti 15 ja miinuspäiviä vain 6.
Tästä linkistä pääset säästöseurantaan

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!