Kesäkuu tuntui menevän ohi yhdessä hujauksessa. Puolet kuukaudesta kului mökillä, ja tein sieltä käsin myös etätöitä.
Kesäkuussa emme siirtäneet lainkaan rahaa yhteiselle taloustilille. Kevään aikana sinne oli kertynyt sen verran hyvä puskuri, ettei lisärahalle ollut tarvetta.
Kuukauden suurin hankinta oli uusi televisio makuuhuoneeseen. Tarina sai alkunsa siitä, että naapurimme televisio lakkasi toimimasta. Olimme lähdössä pariksi viikoksi mökille, joten annoimme makuuhuoneen television hänelle lainaan siksi aikaa. Lopputuloksena hän halusikin ostaa television itselleen. Me puolestamme päädyimme hankkimaan tilalle uuden ja hieman suuremman television. Uuden television hinta oli yhteensä noin 1000 euroa, joten oma osuuteni hankinnasta oli 500 euroa.
Puhelinliittymässä päättyi määräaikainen sopimus, ja kuukausihinta nousi eurolla eli uusi hinta on nyt 18,90 euroa kuukaudessa. Sain automaattisesti Elisalta jatkotarjouksen enkä jaksanut alkaa kilpailuttamaan liittymää. Lasku kuitenkin ehti tulla ennen, kuin hyväksyin uuden tarjouksen, mutta ylimääräinen osuus luvattiin hyvittää seuraavassa laskussa.
Mökkireissun aikana piti poiketa myös apteekissa. Kotona olisi ollut lääkkeitä vielä seuraavan kahden kuun tarpeisiin, mutta ostin samalla lääkevoidetta varastoon. Nyt sitä löytyy kaapista moneksi kuukaudeksi eteenpäin, joten sen osalta saa olla pitkään rauhassa.
Sijoitusten osalta kesäkuu oli suorastaan murheellinen. Nordnetin salkun arvo laski kuukauden aikana 3 383 euroa, mikä tarkoitti 2,69 prosentin pudotusta. Miinuspäiviä kertyi 12 ja plussapäiviä vain 9.
Siirsin myös veikkaustilille pitkästä aikaa rahaa. En lottoa yleensä, kuin muutaman kerran vuodessa. Nyt päätin kokeilla uudelleen onneani kesän ajan peräti 10 eurolla.
Kesäkuuhun mahtui myös yksi asia, joka oli rahaa paljon tärkeämpi. Työpaikalla pitkään jatkuneet yt-neuvottelut saatiin viimein päätökseen. Sain pitää työpaikkani, mistä olen erittäin helpottunut. Valitettavasti kaikkien kohdalla lopputulos ei ollut yhtä hyvä. Omasta tiimistäni kolme henkilöä joutui lähtemään.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!